Täällä Bundangissa elämää ihmetellään melko tavanomaisten asioiden parissa. On hyvin vaikea uskoa, että tästä linnuntietä on matkaa Pohjois-Koreaan alle 100 km. Oikeastaan jouduin elämän äärimmäisyyksien äärelle ensimmäisen kerran Aasiaan tullessani. Suomessa olin tottunut, että lakeja, sääntöjä ja määräyksiä pyritään noudattamaan ja niitä kunnioitetaan. Ihmiset ovat jokseenkin tasa-arvoisessa asemassa ja luonto on puhdasta. Oikeastaan oli vaikea kuvitella miltä saaste voi maistua ja haista...Oli vaikea kuvitella ongelmien todellista laajuutta ja sitä, kuinka idealistisena ihmisenä kaiken äärellä oli melko avuton olotila. Esimerkiksi Kiinassa ei ollut lainkaan hankala löytää uhanalaisten eläinten myyntipaikkoja tai niiden osia myyviä kauppiaita. Samalla silmäni avautuivat tajuamaan, kuinka suuri kuilu maailman rikkaiden ja todella köyhien ihmisten välillä on ja kuinka köyhyys saa ihmiset tekemään joskus todella epätoivoisia tekoja. Kerjäämään, myymään itseään, myymään itsestään osia ja mitä tahansa voi vain kuvitella. Toisaalta kun on riittävästi rahaa voi ostaa itselleen oikeuksia, valtaa, kunnioitusta ja tässäkin tapauksessa mitä ikinä sattuu sinä hetkenä tarvitsemaan.
Minä en ole juurikaan seurannut Pohjois-Korean tapahtumia, ehkä siksi että on helpompi sulkea silmänsä näiltäkin epäkohdilta, julmuuksilta. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan ihan naapurissa...Täällä on neonvaloja, rajan toisella puolella ei juurikaan valoja. Mieheni ja tuttavani ovat vierailleen Pohjois-Koreassa ja he kertoivat, että elämä soljuu sielläkin. Siis ainakin niiltä osin kuin linja-auton ikkunasta sitä voi ihmetellä...Ensimmäisinä päivinä täällä satuin näkemään paikalliselta tv-kanavalta, kun korealaiset etelästä ja pohjoisesta tapasivat. He tapasivat ehkä ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin. Naiset itkivät ja halasivat perheenjäseniään, siskojaan, veljiään tai ystäviään. Miehet pidättelivät kyyneliään, mutta eivät oikeastaan pystyneet siihen. Se oli todella surullinen näky. Tuntuisi kamalalta ajatukselta, että tulisi erotetuksi läheisistään sillä tavalla.
Jotenkin tässä nyt ihan ajautui miettimään asioita ja riittävästi tässä tältä päivältä tulikin turinoitua tätä sarjaa...
Viikonlopun reissu muuttuikin sitten käyntiin Lotte Worldissä, joka on suuri sisä- ja ulkohuvipuisto ostoskeskuksineen. Meillä oli ihan syytäkin mennä ostarille, sillä sain viimein hankittua ne keveät 4 kg painavat taaperokärryt. Ja nyt nousee yli 10 kg poikaa ja kärryt ihan helposti portaat ylös ja alas. Tottakai meillä oli ajatuksena myös ilostuttaa meidän neitiämme ja kovasti hän ihastelikin kaikkea näkemäänsä. Tänään kävimme myös siellä taidetunnilla ja oli ihan hauska kokemus. Tunti alkoi alkulaululla ja sadulla, jossa nuori nainen näytti satukirjasta suuria kuvia ja puhui / äänteli koreaksi suureen ääneen. Tekstit satukirjassa oli englanniksi, joten onnistuin suomentamaan tyttärellemme kaiken tarinasta. Aiheena oli siis maatila. Taustalauluna kuului sama cowboy rallatus koko tunnin ajan. Aluksi lasten piti maalata suurelle paperille jotain joka ei tullut minulle selväksi. Meidän tyttö maalasi suuren sydämen, muiden selkeästi nuorempien maalarien kuviot jäivät minulle myös hiukan epäselväksi. Tämän jälkeen sisään kannettiin iso paperista ja pahvista tehty navetta, jonka katon lapset saivat maalata punaiseksi. Seinät tehtiin leimasimilla eri värisiksi ja kuviollisiksi. Tämän jälkeen liimailtiin maahan erilaisia palloja, pötkylöitä, paperitusseroita ja niin maatilanpiha oli valmis! Lopuksi lapset saivat valita eläimen ja se piti esitellä ja kertoa miten eläin ääntelee. Me yritimme tehdä itsemme selväksi englanniksi ja juu kissa sanoo kaikilla kielillä "miau miau"! Lopuksi vielä magneeteista kolmiulotteisen koirankopin rakentamista. Sanoisinpa, että näistä lapsista tulee arkkitehtejä! Vaikka meidän tyttö kyllä meinaa kirjoittaa ja kuvittaa satukirjoja lapsille aikuisena...
 |
| Toimintaa jokaiseen makuun... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti